Teoksia on tulossa koko sarja, hieman eri tyyleillä. Ensimmäisenä on valmistunut Hollannin alkuvuosista kertova kirja "Sitä menee Hollantiin ja alkaa puhua hollantia". Se perustuu päiväkirjamerkintöihin kuudelta ensimmäiseltä Hollannissa asumisen vuodelta. Se on hauska ja viihdyttävä paketti, jossa läpällä vähän heitellään stereotypioita eri kansoista nyansseista välittämättä. Ei ole glamouria tämän teoksen kuvaama elämä ulkomailla, sillä tilanne lähtee työttömyydestä kohti pätkätöitä.

Täytyy katsoa, mikä käsis on seuraavaksi julkaisuvuorossa, aikajanan ensimmäinen vai viimeinen. Lapsuuden tunnelmia 70-80-luvulta, vaiko dramaattisesti kriisin myrskyihin pureutuva romaani, joka kertoo avioerosta.
Tekstit ovat pitkällä, niitä olen hionut vuosikaudet, joten kyllä nämä pullat alkavat olla kypsiä tulemaan uunista ulos. Ei tarvitse nollasta aloittaa mitään kirjaa.

Tässä ajatuksia sarjan muista osista tapahtumien aikajärjestyksessä.

Muistatko, kun telkkarissa lauloivat Kivikasvot ja Fredi? Tuli Parempi myöhään ja Riitta Valkama lauloi Ei oo, ei tuu? Mentiin kioskille ostamaan 10 pennin irtokarkkeja yksitellen ja kiskan täti ojensi ne vahapaperiarkista käärityssä tötterössä? Liimattiin Rancher-farkkumainostarroja sängyn päätyyn? Kun Särkänniemessä äiti sanoi, että pitää sitten pyörittää rattia, ettei auto aja ulos kurvissa, se kiskoilla ajava? Kun Olympiastadionin Carrolsilta tilattiin Big Carolina? Kun kierrettiin jonossa fluorihuuhtelunestettä suussa purskutellen siinä juhlasalin pukuhuoneessa, jossa oli jääkylmää aina voimistelutunnille mennessä? Ruotsinlaivoilla haisi tupakka ja lapset kuolasivat Fruit Dropseja esitteestä? Kynnet murskaantuivat ja hampaat järsittiin pilalle, kun yritettiin irrottaa Lego-palikoita toisistaan?

Kaikki tämä 70- ja 80-lukujen tunnelma sekä henkilökohtaiset katastrofini kasvun paikkoineen, lapsen innostuksineen ja pettymyksineen, ovat koottuna tässä teoksessa. Vähäsen sukuni tarinaakin. Samaistumista 70-luvun lapsille, vanhan ajan fiilistelyä.

Teemana alkavat tekstin edetessä vahvistua välähdyksinä nousevat ahdistuksen hetket. Paikat, joissa epämiellyttävä olo ja häpeä kylmää sydäntä ja saa myötäelämään. Näitä sanoitetaan yhä selkeämmin. Ah ah aah, ahdistus lisääntyy tarinan edetessä yhä vain. Sikäli tämä on psykologinen kasvukertomus.

Lintukodosta maailmalle. Maailma avartuu / avautuu -teema. Hikaritytön kiltteydestä ja pikkukaupungin rauhasta lähdetään liikkeelle. Lukioaikana tapahtuu melkoinen kansainvälistyminen, huikea matka, ja lopulta asutaan walesilaisen ja saksalaisten kanssa Frankfurtissa. Loppupiste: ”En tainnut mainita, tämä on viiden hengen poikayhteisö.” Hehe.

Rebel rebel. Itsensä löytämisen matka ja oman voiman nousu. Itken menetettyä ihastusta, kaukorakkautta. Teknomusiikki nousee vapauden kuvaksi, haaveeksi, sitä pitää kuulla, kuten kuulin Saksassa.

Näin maailman valtavan vapauden. Halusin ulos, tajusin omat rajani ja ympäristön odotukset. Taistelin, nuoruuden uho. Kirjoitin runoja ja riehuin, pääni sisällä. Lähdin maailmalle.

Työnimenä mietin myös ”Raisua menoa Takahikiällä” ahahahaha.

Tämä on niin kiva kun tässä on teknoravien kuvaus, läheltä, sisältä, Suomen parhaasta skenestä. 90-luvun psykedelia kutsuu.

Tai mieluiten kirjoittaisin Reykjavík, islantilaisessa muodossa, islannin taidollani elvistellen.

Henkilökohtaista draamaa. Nuoren mielentiloja. Loistavaa nuoruutta, etäsuhdetta, filosofiaa ja tajunnanvirtaa. Elävä kertomus Nordjobb-kesästä Islannissa ja sen skandinaavisesta yhteisöstä. Pelkään pässejä kuutamolla Islannin ylängöllä festivaalien takamaastossa.  Istun rantakivellä neljältä yöllä, tunnen vapauden.

Suomeen palattua ahdistus kasvaa ja kaipaan koko ajan rakkaintani, joka ymmärtää minua parhaiten. Päätän, että on pakko muuttaa paratiisiini Bonniin, koska siellä on poikaystävä ja sosiaalinen elämä.

Haparointia Bonnissa, rehellistä psykoilua, asiaa mielenterveydestä ja kaamosmasennuksesta, ja itseironiaa opiskeluissa. Nämä opiskelijan sekoilut naurattavat ääneen. Nämä tarinat on kerrottava!

Suhde on mitä on ja siitäkin tilitän. Itse kasvan kovasti henkisesti. Ja sitten päätetään muuttaa Hollantiin.

Tässä romaanissa soitetaan Doorsia ilmasyntikoilla, kuunnellaan Eurythmicsin Love is a Stranger ja sanotaan ”ugh” sen mieslaulajan kanssa ja nauretaan biljardikepit kädessä kaiken räjäyttävän erikoisen ystävyyssuhteen alkaessa. On paljon viittauksia popmusiikkiin, joka toimii kriisin soundtrackinä.

Suurena osiona tässä tarinassa ovat myös lämpimät työyhteisöt, sisäpiirin vitsit erilaisten tyyppien kanssa, bosnialaisten ja italialaisten.

Mutta kaiken hyvän alla suhde aviomieheen rakoilee toden teolla ja synkkyys lisääntyy. Olot kotona alkavat olla rujot, kun mies ryhtyy paneutuneeksi sekakäyttäjäksi ja unohtaa vaimonsa olemassaolon täysin.

”Keski-Eurooppa, mitä sinä annat minulle? Jonas, mitä sinä annat minulle?” Kun kaikki syy olla Hollannissa on pohjautunut saksalaiseen mieheen ja sitten liitto hajoaa, sitä on aika eksyksissä. Ja kun yhtaikaa kaikki uudet ystävät hylkäävät ja jää täysin yksin, sekin vie laakson pohjalle.

Turkkilainen Osman käppäilee ovesta sisään ja toimii katalysaattorina, saa tajuamaan, että on todellakin muutoksen aika, niin paljon kuin se sattuukin.

Ihmiskoe. Riehun epätyypillisesti, kun kaikki turhautuminen ja pettymys purkautuu, rällästän kapakoissa, sotkeudun ihastuksiin. Palaan järkiini ja joudun toteamaan: ”Tämä siitä tulee, kun puuhaa ihmisten kanssa ihmisten tasolla. Ihmisten kanssa puuhaaminen ei sovi minulle ollenkaan.”

Tässä teoksessa käydään pimeimmässä laaksossa kohtaamassa kaikki pelot ja noustaan sieltä, palasina, mutta kumminkin.