Puhhuh!

Kai siinä sitten piti mennä hirveän stressin kautta, jotta sai tilanteen transformoitua. Valmistautumisvaiheesta siihen, että kirja on todellakin markkinoilla. Itse asiassa monen kymmenen vuoden valmistautumisen muuttuminen konkreettiseksi teoksi. Sellaiseksi, että voi katsoa taaksepäin: nyt se on tehty.

Aina tarvitaan näköjään joku puserrus. Tuosta etusivulta löytyy linkit verkkokauppoihin, joista pokkarin voi heti tilata.

Nyt on sitten markkinointivaihe. Mutta iisisti, askel kerrallaan. E-kirja ei ole vielä ilmestynyt. Sitten vasta, kun kaikissa kanavissa on kaikki mahdollisuudet, kannattaa levittää sanaa  enemmän. Tammikuusta alkaen. Siihen on ideoita. Mutta otan sen pitkäaikaisena projektina enkä yritäkään saada kaikkea heti nopeasti tehtyä.

Taaksepäin katsoen: kaikkein hauskin, iloa tuovin, antoisin vaihe on itse kirjan kirjoittaminen ja muokkaaminen. Tekstin ja lukujen nysvääminen ja parantelu. Se monen vuoden prosessi, jonka pariin voin aina vetäytyä vapaa-ajalla. Siinä olen omimmillani.

Ei tämä jälkipyykki ja markkinoiminen ole alaani. Tuntuu irralliselta ja hämmentävältä, että teksti on nyt päästetty menemään ja on lopullinen.

Eteenpäin katsoen: onneksi on vielä monta kirjaa tehtävänä! Onneksi saan nysvätä vielä monen käsikirjoituksen parissa tulevien vuosien aikana. Se on kivaa.

Olen ikuisesti kiitollinen digipainotekniikalle, joka mahdollistaa kirjan julkaisemisen helpohkosti ja edullisehkosti ja painattamisen kysynnän mukaan kirja kerrallaan. Ja kiitollinen näistä palveluista, että levityshomman voi antaa muiden käsiin samalla. Ei tarvitse vanhanaikaiseen omakustantajan tapaan pitää kirjojen varastoa omissa nurkissaan pahvilaatikoissa ja itse hoitaa niiden myyntiä ja lähetystä yksitellen lukijoille.

Kokonaisuutena katsoen: Kyllä tämä kirjojen valmistaminen ja julkaiseminen on ihan hauska harrastus. Olen innoissani siitä, että saan jatkaa näin aina seuraavan teoksen parissa.

Onks vähän hassu tunne lukea omaa kirjaansa. Mutta saahan se nyt hyvänen aika vihdoin elämässä tapahtua, että joku suuri ihan oma tavoitteeni toteutuu!

Write a comment

Comments: 0